sanasto

metapolitiikan sanastoa

Oheinen sanasto on kopioiden muokattu tästä lähteestä, jossa se on kuvattu oikeistoradikaalien näkökulmasta. Käsitteet ja menetelmät eivät kuitenkaan ole sidoksissa mihinkään tiettyyn poliittiseen suuntaan vaan kaikki voivat niitä käyttää. Tämän takia alla olevat määritelmät on pyritty kuvaamaan neutraalisti. Muutamia termejä (liberaalit ja illliberaalit arvot) on jätetty pois, koska niissä kuvataan arvoja eikä menetelmiä tai määritelmiä.

Huomiotalous

Digitaalisen median piirissä liikkuvien suurten tietomäärien synnyttämä tilanne, jossa ihmisten huomiokyvystä on tullut rajallinen ja mitattava resurssi. Huomiotaloudessa muun muassa lehdistö, poliitikot ja sosiaalisen median käyttäjät pyrkivät saavuttamaan mahdollisimman laajan huomion verkossa jakamilleen sisällöille. Ihmisten huomiota pyritään ohjailemaan esimerkiksi klikkiotsikoin sekä spektaakkelimaisin, provosoivin ja tunnereaktioita herättävin verkkosisällöin. Huomiotaloudessa yhteiskunnallisen keskustelun laatu on pinnallinen.

Huomiotäky

Huomiotäky on sosiaaliseen mutta myös perinteiseen mediaan suunnattu, tyypillisesti provosoiva väite, jolla haetaan tunnereaktioita herättämällä huomiota. Huomiotäky on huomiotalouden ehtoihin mukautunut vaikuttamisstrategia. Provosointi voi myös olla trollausta – tärkeintä on, että huomio ja keskustelu kääntyvät tähän täkyyn. Huomiotäkyt ovat siten tarkoituksellisia ja rikkovat usein julkisen keskustelun pelisääntöjä.

Hyvesignalointi

Hyvesignalointi (virtue signalling) on alun perin amerikkalaisen oikeiston käyttämä termi, jolla tarkoitetaan teatraalisesti ilmaistua sitoutumista liberaaleihin arvoihin. Käsitettä käytetään leimakirveenä, kun halutaan syyttää vastapuolta vilpillisestä poliittisesta toiminnasta: sen avulla kyseenalaistetaan moraaliin perustuvan toiminnan aitous ja vilpittömyys.

Hämäys

Argumentointia asian vierestä. Hämäykset (ja harhautukset ja ”savusillit”) pyrkivät ohjaamaan keskustelun ja huomion käsiteltävästä asiasta toisaalle (ks. myös whataboutismi).

Julkisen keskustelun pelisäännöt

Liberaalissa demokratiassa poliittinen keskustelu rakentuu ”julkisen foorumin” ihanteen ympärille. Tällöin oletetaan, että julkista keskustelua ohjaavat jonkinlaiset pelisäännöt (decorum), jotta keskustelu voi olla tasa-arvoista ja edetä kohti parempaa ymmärrystä toisistamme sekä edistää yhteiskunnallista kehitystä. Keskustelijoiden odotetaan pyrkivän argumentoimaan omat näkemyksensä vilpittömästi ja avoimesti sekä yrittävän ymmärtää toisiaan. Ihanteellisen puhetilanteen oletusta voidaan kritisoida epärealistiseksi, mutta vaikka ihanne ei aina toteudu, se voi toimia liberaalissa demokratiassa tavoitteena, johon pyritään.

Kaasuvalottaminen

Kaasuvalottaminen (gaslighting) tarkoittaa harhauttamista, jonka tarkoitus on saada toinen epäilemään kokemaansa tai ajatustensa todenmukaisuutta. Kaasuvalottaminen on manipulointia, jossa kaasuvalottaja kieltää ongelman olemassaolon tai vähättelee sitä kyseenalaistamalla ongelman havainneen henkilön todellisuudentajun. Kaasuvalotus ei siis ainoastaan harhauta huomiota todellisesta ongelmasta vaan rapauttaa kaasuvalotuksen kohteen luottamusta omaan harkintakykyynsä sekä kutsuu muitakin epäilemään sitä. Termi on peräisin vuonna 1938 julkaistusta ja myöhemmin myös filmatisoidusta Patrick Hamiltonin näytelmästä, jossa aviomies yrittää vakuuttaa vaimonsa siitä, että tämän mielenterveys on järkkymässä välkyttämällä kodin kaasuvaloja, mutta esittäen, ettei itse näe valojen vilkkuvan.

Kapinakertomus

Sankarillinen kertomus sorretuista altavastaajista, jotka nousevat taisteluun suurta järjestelmää vastaan. Kapinakertomukset yhdistyvät yleensä uhriutumiskertomuksiin, joiden avulla oma poliittinen toiminta asemoidaan järjestelmän sortamaksi. Kapinakertomuksia voidaan hyödyntää myös silloin, kun oma puolue on jo vallassa: tällöin vastustaja on esimerkiksi globaalin eliitin ylläpitämä järjestelmä, jonka moninaisten lonkeroiden nujertaminen ei niin vain onnistu.

Kaksoisviestintä

Kaksoisviestinnällä viitataan politiikan tutkimuksessa ja mediassa monesti tilanteeseen, jossa poliitikko viestii laajalle yleisölle yhtä mutta omille poliittisille seuraajilleen toista. Laajemmin ymmärrettynä kaksoisviestintä tarkoittaa kuitenkin pikemminkin viestinnän sisäistä ristiriitaisuutta ilman yksiselitteistä tulkintavaihtoehtoa.

Kiistat käsitteiden määrittelystä

Hämmennystä voidaan lisätä vaatimalla vastapuolta määrittelemään keskeisiä käsitteitä (kuten sananvapaus, rasismi, fasismi tai demokratia) julkisissa väittelyissä. Tavoitteena on täyttää keskustelutila tulkinta- ja määrittelykiistoilla. Toisaalta käsitteitä myös määritellään uudelleen (ks. termien omiminen) ja hämärretään näin niiden merkityksiä. Joissain tilanteissa voidaan myös vedota juridisiin merkityksiin, jos halutaan korostaa, että käytetyt ilmaisut ovat olleet laillisia ja siksi ne ovat myös hyväksyttäviä.

Toinen tapa käsitteillä vaikuttamiseen on jättää käsite määrittelemättä tai tulkita sitä ympäripyöreästi (kuten vihapuhe, rasismi tai fasismi) ja liittää käsite vastapuolen sanomisiin tai tekemisiin. Tavoitteena on epämääräisen negatiivisen käsitteen avulla liittää vastapuoleen negatiivisia mielikuvia ja oikeuttaa oma toiminta positiivisten asioiden puolesta.

Kokemuskertomus

Omakohtaiseen tai toisen ihmisen välitettyyn kokemukseen perustuva kertomus, jonka avulla esitetään usein yleistäviä väitteitä. Tunteisiin vetoavat kokemuskertomukset leviävät helposti sosiaalisessa mediassa. Levitessään ne muuttuvat usein ensin edustuksellisiksi väitteiksi siitä, miten asiat yleisesti ovat, ja lopulta normatiivisiksi väitteiksi siitä, miten asioiden pitäisi olla.

Koepallo

Koepallo (trial balloon) viittaa retorisiin kokeiluihin, joilla testataan, mikä kaikki voisi ”mennä läpi” julkisessa keskustelussa. Kokeillaan esimerkiksi, kuinka halventavia, solvaavia, rasistisia ja väkivaltaan yllyttäviä asioita voidaan sanoa niiden kohtaamatta vastustusta. Tarkoituksena voi olla siirtää julkisen keskustelun hyväksyttävyyden rajoja (ks. myös Overtonin ikkuna).

Koirapilli

Koirapilli (dog whistle) viittaa omille kannattajille suunnattuihin piiloviesteihin. Se on yksi kaksoisviestinnän muoto. Koirapillejä käytetään paitsi ”omille” kommunikoimiseen, myös ylipäänsä keskustelun hämärtämiseen ja provosointiin. Tällöin koirapilli lähestyy trollausta.

Kulttuurisota

Termi kulttuurisota (culture war) on peräisin Yhdysvalloista, jossa sitä on käytetty 1960-luvulta lähtien liberaalien ja konservatiivisten poliittisten suuntauksien välisten arvoriitojen kuvaamiseen. Yleensä etenkin konservatiivit ovat katsoneet olevansa sodassa (väärään suuntaan) muuttuvaa yhteiskuntaa vastaan. Kulttuurisodat ylikorostavat politiikan luonnetta kamppailuna: kulttuurisodassa poliittiset eriäväisyydet kehystetään konfliktiksi, jossa on voittaja ja häviäjä. Koska kysymys on arvopohjaisesta eloonjäämiskamppailusta, tämä kiristää niin poliittisen kuin julkisenkin keskustelun luonnetta.

Liberaali demokratia

Demokratian käsite on minimissään vaalitapa, jossa kansa valitsee edustajansa, mutta länsimainen ymmärrys demokratiasta tarkoittaa käytännössä liberaalia demokratiaa. Vaalien kaltaisten muodollisten edellytysten täyttymisen lisäksi liberaali demokratia vaatii yksilöiden oikeuksien ja vapauksien mahdollisimman laajaa ja yhtäläistä toteutumista. Liberaali demokratia tarjoaa äänen myös sen kaatamiseen pyrkiville ajatuksille, mikä kuvastaa sitä, että demokratian elinkelpoisuus on riippuvainen äänestäjien uskosta siihen.

Metapolitiikka

Metapolitiikka on yhteiskunnan arvojen, asenneilmapiirin ja kulttuurin strategista muokkausta. Metapoliittinen vaikuttaminen voidaan ajatella prosessina ja työkaluna, jolla kulttuurista maaperää muokataan otollisemmaksi hyvinä pidettyjen arvojen ja ideoiden leviämiselle. Tavoitteena on vaikuttaa esimerkiksi kielenkäytön ja käsitteistön avulla poliittisen päätöksenteon pohjalla oleviin arvoihin ja mahdollistaa ennen pitkää tietyn suuntaisen päivänpolitiikan toteuttaminen (ks. myös strateginen viestintä).

Overtonin ikkuna

Overtonin ikkuna viittaa yhteiskunnallisesti hyväksyttyihin keskustelunaiheisiin ja puhetapoihin. Ikkuna määrittää siis tiettynä aikana hyväksytyt aiheet; yhteiskunnallisen keskustelun muuttuessa ikkuna siirtyy poliittisella spektrillä. Yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivät toimijat haluavat aktiivisesti siirtää ikkunaa itselleen edulliseen suuntaan. Näin jotkin näkemykset, joita aiemmin pidettiin radikaaleina, voidaan normalisoida. Kääntäen aiemmin hyväksyttyjä näkemyksiä voidaan ajan myötä alkaa pitää yhteiskunnan muuttuneiden arvojen valossa kestämättöminä. Termin loi yhdysvaltalainen politiikan tutkija Joseph P. Overton.

Paskapuhe

Paskapuhe (bullshit) on filosofi Harry Frankfurtin tunnettua määritelmää mukaillen puhetta, jossa ei välitetä totuudesta eikä valheesta. Sen tarkoitus on hämärtää totuuden ja valheen rajaa, jotta puhuja voi ajaa omia tavoitteitaan. (Ks. myös strateginen viestintä.)

Puolueettomuusihanne

Puolueettomuus on journalistien ammattietiikkaan liitetty ihanne: toimittajilla voi olla mielipiteitä, mutta he eivät voi ottaa (puolue)poliittisesti kantaa osana uutisointia. Täydellistä puolueettomuutta ei välttämättä ole mahdollista saavuttaa, joten siksi puhutaankin ihanteesta, jota journalistit tavoittelevat ammattietiikkansa puitteissa. Toisaalta median on joskus vaikea puolustaa itseään, jos se vaatisi selkeän puoluepoliittista kannanottoa (ks. myös tasapuolisuusharha).

Salaliittoteoriat

Salaliittoterioita voidaan luonnehtia merkittäviksi yhteiskunnallisiksi kertomuksiksi, joille ei ole kattavaa tieteellistä tai muutoin faktapohjaisesti vakuuttavaa näyttöä. Salaliittoteoria noudattaa usein tarinamallia, jossa jotkut ryhmät (esimerkiksi eliitit) vehkeilevät yhteiskunnassa kavalasti toisten ryhmien (esimerkiksi kansan) pään menoksi. Salaliittoteoriat kertovat pahantahtoisesta suunnitelmallisuudesta yhteiskunnallisten muutosten taustalla. Jotkut salaliittoteoriat voivat toistaa syvään pinttyneitä ennakkoluuloja kuten antisemitismiä.

Sanojen muuttaminen aseiksi

Sanat voidaan muuttaa aseiksi toistamalla – ja saamalla muut toistamaan – julkisessa keskustelussa iskeviä, mieleenpainuvia ja tunteisiin vetoavia ilmauksia. Yhdysvaltalaisessa politiikassa tunnettuja esimerkkejä ovat Donald Trumpin ”fake news” ja erilaiset vastustajiin kohdistuneet pilkkanimet.

Sinä myös

Tu quoque (”sinä myös”) on henkilöön keskittyvä ad hominem -tyylinen argumentaatiovirhe, jossa väitetään kanssakeskustelijan sortuneen samaan rikkeeseen tai käytökseen, josta väittäjää itseään on syytetty. Se on suosittu sekä pienten lasten retoriikassa (”Ite oot!”) että poliittisessa keskustelussa.

Strateginen viestintä

Strateginen viestintä on julkista keskustelua, jonka tavoitteena ei ole niinkään pyrkiä kohti avointa yhteiskunnallista keskustelua ja parempaa yhteisymmärrystä (vrt. kommunikatiivinen viestintä) vaan ennen kaikkea vaikuttaa ja vahvistaa omaa agendaa.

Suuri kertomus

Alkujaan filosofi Jean-François Lyotardin käyttämä aikalaisanalyysin käsite, jolla viitataan vallalla olevaan kertomukseen todellisuudesta. Esimerkiksi valistus ja kristinusko rakentuvat erilaisten suurten kertomusten varaan. Lyotardin mukaan suuriin kertomuksiin suhtaudutaan postmodernina aikana epäillen: ihmisillä ei ole jaettua käsitystä todellisuudesta. Strategisen viestinnän yhteydessä suuret kertomukset voi ymmärtää laajemmin kognitiivisina ja viestinnällisinä työkaluina, joiden avulla yksilöt samastuvat tiettyyn yhteisöön ja selittävät ajallista muutosta yhteisön näkökulmasta. Suuri kertomus esittää tiettyyn ideologiaan perustuvan selityksen siitä, miten yhteiskunnalliseen nykytilanteeseen on päädytty ja millaista tulevaisuutta yhteisö voi odottaa.

Tasapuolisuusharha

Toimittajat pyrkivät usein tasapainottamaan uutissisältöä eri näkökulmilla, jottei ainoastaan yhden osapuolen näkemys pääse esille julkisuudessa (ks. puolueettomuusihanne). Asiantuntijoita voidaan käyttää myös mediassa esitettyjen näkökulmien tukena. Tasapuolisuusharha syntyy, kun hyvinkin erilaiset näkemykset esitetään julkisessa keskustelussa rinnakkain ja keskenään verrannollisessa asemassa, ikään kuin kilpailevina mielipiteinä asiasta. Tällöin esimerkiksi asiantuntijatiedon merkitys vesittyy ja on vaikeampaa määrittää, mikä on tieteellinen konsensus tietystä aiheesta.

Termien omiminen

Termien omiminen (appropriation) tarkoittaa jo olemassa olevan sanan tai käsitteen kaappaamista kilpailevien poliittisten toimijoiden käyttöön. Näin voidaan hyödyntää jo tunnistettua ja esimerkiksi merkitykseltään laajasti positiiviseksi hyväksyttyä käsitettä jopa sen vastaisen politiikan kuvauksessa ja oikeutuksessa. Esimerkiksi määrittämällä oman toimintansa sananvapauden piiriin kuuluvaksi voi syyttää vastustajia sensuurista, eli sananvapauden rajoittamisesta, kun epämiellyttävää kielenkäyttöä pyritään suitsimaan.

Totuussämpylä

”Totuussämpylä” (truth sandwich) on journalistinen tekniikka harhaanjohtavien väitteiden kehystämiseksi siten, ettei uutinen levitä niitä tahattomasti eteenpäin. Totuussämpylä sulkee vaikuttamispyrkimyksen totuuksien sisään: uutinen aloitetaan totuudella, minkä jälkeen käsitellään harhaanjohtava väite, mistä taas lopulta palataan totuuteen.

Trollaus

Trollaus on terminä peräisin verkkokirjoittelun maailmasta, jossa tarkoituksena on hermostuttaa tai suututtaa muita. Trollaus on siis tarkoituksellista ärsyttämistä, jossa trolli asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Poliittinen trollaus voi olla lisäksi suunnitelmallista, kyynistä viestintää, joka vie uskottavuutta poliittiselta keskustelulta kokonaisuudessaan. Trollaaja ei kunnioita julkisen keskustelun pelisääntöjä, vaan niiden rikkominen voi olla trollauksen itseisarvo.

Uhriutumiskertomus

Yleensä omakohtainen kokemuskertomus, jonka avulla poliittinen vaikuttaja asemoi itsensä tai puolueensa tilanteen todelliseksi uhriksi. Vaikuttajat turvautuvat uhriutumiskertomuksiin yleensä silloin, kun heitä arvostellaan jostain. Uhriutumiskertomus kääntää tilanteen roolit ympäri ja syyllistää arvostelun esittäjää esimerkiksi kaksinaismoralismista, ideologisuudesta ja objektiivisuuden puutteesta, valehtelusta tai harhaanjohtavan tiedon levittämisestä. Uhriutumiskertomusten avulla vältetään vastuunotto ja vilpitön keskustelu poliitikkojen edustamista arvoista.

Uutiskriteerit

Kriteerit, joiden pohjalta tietyn aiheen uutisarvo määräytyy. Esimerkiksi STT punnitsee eri aiheiden uutisarvoa niiden merkityksen, yllättävyyden, kiinnostavuuden, ajankohtaisuuden ja läheisyyden perusteella. Uutisarvoa kannattaa yleensä pohtia pikemminkin uutisen vastaanottajan kuin uutislähteen tai uutisen kohteen näkökulmasta.

Whataboutismi

Whataboutismi on tiivistetysti argumentaatiovirhe, jonka avulla huomio kohdistetaan toiseen aiheeseen (”What about…?”). Whataboutismi esittää, että aiheesta A ei voida keskustella, ellei ensin tai vähintään samaan aikaan keskustella aiheesta B (+ C, D…). Näin vältytään keskustelemasta alkuperäisestä aiheesta tai ratkaisemasta siihen liittyvää ongelmaa.